Palaudutko tarpeeksi?

03.04.2023

Itsekukin innostuu treenaamisesta välillä liikaakin, ja lepopäivät voivat jäädä väliin. Fakta on kuitenkin se, että kunto kehittyy ennen kaikkea levon aikana. Treenin aikana tapahtuu lihasvaurioita ja juuri palautumisen aikana korjaantuminen tapahtuu ja samalla myös lihakset kehittyvät.

Mitä kovemmat treenit kyseessä, sitä enemmän keho tarvitsee aikaa palautumiseen. Esimerkiksi hiit-treenit ovat sen verran kovatehoisia, ettei niitä kannata liian montaa kertaa viikossa tehdä. Vaikka lihakset tuntuvatkin palautuneen treenistä, hermosto ei ehdi palautumaan samassa tahdissa. 

Perinteisessä saliharjoittelussa taas kannattaa kuunnella omaa kehoaan, miten hyvin on palautunut ennen seuraavia treenejä. Jos treenaa samoja lihaksia, kannattaa pitää treenien välissä vähintään kaksi täyttä päivää. Töiden tai opiskelujen kuormittaessa voi olla, että kannattaa pitää välipäiviä enemmänkin.

Tietyin väliajoin on hyvää pitää myös kevyempiä viikkoja treenaamisessa, jolloin voi esimerkiksi tehdä pienemmillä painoilla tai pelkällä kehonpainolla treenejä. Keho ehtii hyvin palautua viikon aikana ja samalla kunto nousee. Voikin yllättää, kun väliviikon jälkeen nouseekin penkistä enemmän painoja! Lepopäivä kannattaa siis pitää säännöllisesti, jotta myös kehitys voi olla nousujohteisempaa.