Pyöräilyn tehohyödyt?

05.02.2021

Talvi ei välttämättä houkuttele ulos pyöräilemään, mutta hyvälaatuisia kuntopyöriä voi löytää kotiin edullisellakin hinnalla. Kuntosaleilla usein löytyy markkinoiden parhaita pyöriä ja niitä kannattaakin hyödyntää niin lämmittelyä kuin itse treeniäkin tehdessä.

Pyöräilystä tekee tehokkaan liikuntamuodon se, että isoimman osan työstä pyörän liikuttamiseen tekevät reisilihakset, jotka ovat ihmiskehon suurimpia lihaksia. Vaikka reisilihakset tekevät työtä myös kävellessä ja juostessa, pyöräillessä nivelet eivät kuitenkaan joudu yhtä paljon tärähdyksille alttiiksi. Pyöräilyn useat terveyshyödyt nostavat elinikää ja ne voidaan saavuttaa jopa puolen tunnin mittaisella pyöräilyllä päivittäin. Tästä syystä sen aloittamisen kynnys pitäisi olla todella matalalla, kun käytännössä kenellä tahansa on mahdollista käyttää tämän verran aikaa oman terveytensä eteen. Parhaimmassa tapauksessa kuntopyöräilyn voi yhdistää esimerkiksi työmatkapyöräilyn kanssa.

Kuten aiemmin jo mainittu, pyöräillessä käytetään enimmäkseen isoja lihasryhmiä, joka kuluttavat tehokkaasti energiaa. Tutkimuksien mukaan 60-kiloinen nainen voi polttaa jopa 300 - 500 kilokaloria tunnissa pyöräillessään 20 km/h vauhtia. Pyöräillessä rasva siis palaa tehokkaasti, jonka lisäksi nivelet ja polvet säästyvät liialta rasitukselta.

Mitä jos siis ensi treeneissä tekisitkin treenin tällä kertaa pyöräillen tai säiden salliessa ottaisit pyörän käyttöön auton sijasta? Joka tapauksessa se on vain win win situation!